Search
  • Kimmo Heinonen DC., ft

Välilevyn pullistuma, välilevytyrä

Updated: Feb 13, 2019

Sinulla on todettu välilevytyrä/pullistuma ja sinulle on kerrottu, että se johtuu iästäsi tai geeneistäsi (sukuvika) ja vaatii leikkausta. Tämä on yleinen vastaanotolla kuulemani tarina. Mikään näistä väittämistä ei välttämättä pidä paikkaansa. Välilevyn tyristä, pullistumista ja madaltumista sekä niiden hoidosta on eri näkemyksiä eri hoitoalan ammattilaisten välillä.

Kerron sinulle nyt, miten kiropraktiikalla voidaan auttaa niiden ennaltaehkäisyssä ja hoidossa.

Jokaisen nivelen pinnalla on rustokudosta estämästä luiden hankaamista toisiaan vasten. Tämä koskee myös nikamien välisiä facettinivliä. Nikaman runko-osan välissä on lisäksi välilevyksi kutsuttu rustokudos ottamassa vastaan iskuja ja rasitusta, joita selkärankaan kohdistuu pelkästään painovoiman johdosta.

Rustomainen välilevy on siinä mielessä ongelmallinen, että siinä ei ole omaa verisuonistoa eikä verenkiertoa, vaan se saa kaiken ravinteensa ja aineenvaihduntansa ympäröivistä nikamarungoista liikkeen aiheuttaman paineenvaihtelun avulla. Tämän vuoksi liikkuminen ja yksittäisten nivelten ja nikamien liikkuvuus on äärimmäisen tärkeää.

Vaikka henkilö harrastaisi säännöllistä liikuntaa ja olisi hyvässä fyysisessä kunnossa ulkoapäin katsottuna, hänellä saattaa olla pahojakin rustovaurioita ja välilevyjen madaltumisia ja eriasteisia pullistumia. Näin voi tapahtua jo nuorellakin henkilöllä. On hyvin tyypillistä, että ensimmäinen välilevyn leikkaus tehdään parikymppiselle nuorelle.

Tämä voi johtua siitä, että henkilöllä on joidenkin nikamien välisissä nivelissä lukkiutumia, nivelten toimintahäiriöitä ja virheasentoja, jolloin välilevyyn voi kohdistua pitkiä aikoja vääränlainen paine eikä välilevyn aineenvaihdunta ole siten riittävää. Ongelma voi alkaa jo lapsuusiässä ja pysyä oireettomana vuosikausia. On sitten vain ajan kysymys, milloin henkilö tekee esim. vääränlaisen kiertoliikkeen tai ylirasittaa selkäänsä kunnes välilevyn ulkokuori (annulus fibrosus) menee yhtäkkiä riittävästi rikki, jolloin sen sisällä oleva geelimäinen massa (nucleus pulposus) pääsee pullahtamaan ulos aiheuttaen hermojuuren ympärille tulehdusreaktion ja joskus fyysisesti painaen hermoa.

Hermojuuren ärtyessä aiheutuu tuskainen säteilevä kipu sekä yleensä myös lihasvoiman alenemista, tuntopuutoksia sekä jänneheijasteiden eli refleksien heikkenemistä. Alaselän alueella tätä kutsutaan iskiakseksi. Selässä ja pakarassa kipua, joka säteilee takareiteen, pohkeeseen ja jalkaterään. Kumartuminen jalka suorana ja yleensä istuminen tuottaa tuskaa. Kipu voi olla verrattavissa hammassärkyyn. Kaularangan välilevytyrä aiheuttaa kipua niskassa ja lavan seudussa ja säteilyoireet, puutumiset ja voimattomuus tuntuvat yleensä kädessä. Kipualueella on lähes poikkeuksetta lihasten suojajännitystä sekä usein myös antalginen, kivusta pois vääntyvä vino asento.

Välilevyn madaltumat ja pullistumat ovat osa kulumavikaprosessia. Vaikka iän myötä elimistö pikkuhiljaa rappeutuu ja ihmisissä on sukutaustansa vuoksi rakenteellisia eroja, pääasiallinen syy välilevyn pullistumiin ei löydy iästä eikä geeneistä vaan selkärangan virheellisestä ryhdistä ja nivelten lukkiutumista ja toimintahäiriöistä.

Säännöllisellä kiropraktisella hoidolla voidaan korjata rangan ryhtiä sekä nikamien virheasentoja ja lukkiutumia ja näin saada nivelliikkuvuus normaaliksi, jolloin nivelpintojen rustot sekä välilevyt saavat tarvitsemansa ravintoaineet. Kiropraktikkosi osaa tunnustella lukkiutuneet nivelet ja kevyillä ja kivuttomilla liikkeillä korjata rangan nivelten toimintahäiriöt ja liikkuvuuden. Oma elimistö pyrkii korjaamaan välilevytyrän ihan niinkuin se korjaa haavan sormessa. Kiropraktiikalla pyritään poistamaan tyrän aiheuttanut paine välilevystä, että paranemisprosessi olisi mahdollinen.

Kiropraktikko on koulutettu tutkimaan ja diagnosoimaan sekä korjaamaan selkärangan toimintahäiriöistä johtuvia ongelmia. Jos sinulla on todettu välilevytyrä tai jos epäilet sinulla olevan ongelmia rankasi toiminnassa niin ota pikaisesti yhteyttä lähimpään kiropraktikkoon.

Tutustu myös edelliseen kirjoitukseeni aiheesta Välilevyn pullistuma ja kiropraktinen hoito.


#procedures #cleaning #doctor

544 views
 

Turku Puh: 02-234141

©2019 by Kiropraktikko, fysioterapeutti Kimmo Heinonen D.C. 
Kiropraktikkofysio, Turun kiropraktikkokeskus